Oulun vaalipiirin Vihreät

Pitkään omakotitalossa asunut ystävä oli muuttamassa kerrostaloasuntoon. Hän kirosi, että olisi paljon helpompaa hankkiutua eroon taloon kertyneestä roinasta, jos ei olisi niin vihreä. Vihreä omatunto muistaa naputtaa aina, kun panee roskia sekajätteisiin. Varsinkin, jos kyse on kierrätettävästä roskasta. Minulla vihlaisee aina pahimmin silloin, kun sekajätteisiin on pantava maatuvaa jätettä.

Reissun päällä oleminen on yhtä omatunnon naputusta. Kirjoitan tätä Kreikan helteessä, Kefalonian saarella. Kyllä, minä lensin tänne. Ja kyllä, ajoin yksityisautolla Kempeleestä Helsinkiin päästäkseni lentokentälle. Tosin kyydissä oli neljän hengen matkavarusteiden lisäksi koira ja kissa hoitopaikkaansa asti sekä kaksi lasta. Ja kun tullaan kotiin, on vielä toinen aikuinenkin. Auto on taatusti ihan täynnä. Ja kyllä, minä maksoin jonkun vapaaehtoisen lentokoneenkäyttömaksun jollekin ilmastonsäästöorganisaatiolle, minkä mahdollisuuden matkanjärjestäjä tarjosi jo varausta tehdessä.

Täällä ollessani olen tehnyt – tapani mukaan – perheeni hulluksi etsimällä kierrätyspisteitä. Tölkit, pullot ja kanisterit voi kierrättää, ja ilmeisesti paperin ja pahvin, mutta biojätteitä ei. Vihreä omatuntoni on kiljahdellut tuskissaan, kun jäätelöiden muovikääreet, banaaninkuoret, muurahaisten valtaamat sipsit, kertakäyttökahvimukit, aurinkovoidetuubit, jogurttipurkit (yksittäispakatut – ilmeisesti ainoastaan Suomessa jogurttia saa litran kierrätettävissä pahvitölkeissä) kansineen ja käytetyt vessapaperit ovat lentäneet sekajäteastiaan. Kreikan saariston viemäriputket kun ovat niin ohuita, ettei vessapaperiakaan saa vetää pöntöstä alas. Ja juomavesi on tietenkin ostettava kaupasta muovipulloissa. Kun aamulla hotellissa jääkaappikylmänä isosta kanisterista pikkupulloihin päivän retkiä varten lirutettu vesi on vuokra-autossa päivän mittaan kuumentunut, on ostettava taas uusia pikkupulloja vettä tai jääteetä tai amerikkalais-monikansallisen virvoitusjuomajätin tuottamaa hiilihapollista sokerilitkua kauppojen kylmäkaapeista.

Entä sitten biojäte? Ravintoloissa perheen pienimmältä jää lautaselle vähintään puolet annoksesta. Leipää – siis valkoista vehnäleipää – tulee pöytään aina koko korillinen, ja salaisuudeksi on jäänyt se, mitä koriin jääneille leiville tehdään. Tai mihin joutuu kannuun ruokapöydässä jäänyt vesi? Eihän niitä voi enää muille asiakkaille tarjota. Ja kun biojätteelle ei löydy kierrätysastioita, on myöskin omassa loma-asunnossa syntynyt biojäte heitettävä sekajätteen joukkoon.

Koska vallitseville olosuhteille ei viikossa voi tehdä mitään, on vain käskettävä vihreä omatuntokin lomalle hetkeksi ja tehtävä parhaansa niissä puitteissa, jotka lomakohteessa on. Vihreintä olisi tietenkin lomailla omalla perintömökillä, jossa voisi samalla kasvattaa luomujuureksia ja marjoja talven tarpeiksi ja rentoutua kalastelemalla. Mutta joskus jotkut meistä haluavat mieluummin meren rannalle, uima-altaalle ja aurinkoon, kauas hyttysistä ja kesäisistä ukkoskuuroista.

Rentouttavaa vihreää kesää!

Paula Pohjanrinne, Oulun vaalipiirin Vihreät ry:n puheenjohtaja

P.S. Viikon vieras -blogi siirtyy kesätauolle ja jatkuu taas elokuun puolesta välistä alkaen.

Viimeisten viikkojen aikana olen seurannut uutisia ja kommentteja lukuisilta lehti- ja uutispalstoilta aiheesta, joka koskettaa kahden isoäidin karkottamista pois Suomesta. Uutiset kertoivat jo viime kesänä egyptiläisestä isoäidistä, joka oli saapunut Suomeen poikiensa luokse jäätyään leskeksi Egyptissä. Nyt sama egyptiläinen isoäiti on saanut käännytyspäätöksen, jota viranomaiset eivät ole muuttaneet useista Suomen tunnetuimpien henkilöiden, isoäidin lähiomaisten ja kansalaisjärjestöjen tekemistä erilaisista vetoomuksista huolimatta. Myös Vantaan kirkko on tarjonnut egyptiläiselle isoäidille paikkaa, jolloin hän voisi jäädä Suomeen, mutta sekään ei ole auttanut käännytyspäätöksen muuttamisessa. Tällä hetkellä egyptiläinen isoäiti oleilee Suomessa, koska hänet on pidetty poliisilta piilossa: – paikassa, jota omaiset eivät ole halunneet kertoa viranomaisille. Isoäidin piilottelu aiheuttaa myös ongelmia hänen omaisilleen, mutta mikä siinä enää auttaa, jos omaiset eivät halua lähettää rakasta isoäitiänsä kauemmas heistä. Kuka hänestä Egyptissä huolehtii?

Toinen isoäiti on venäläinen, joka on saanut jo käännytyspäätöksen, mutta käännytyspäätöstä lykättiin myöhemmäksi hänen terveydentilansa tutkimisen vuoksi. Nyt siis odotellaan tuloksia siitä, että millaiseksi hänen terveydentilansa koetaan. Käännytyspäätöstä ei ehkä peruteta, vaikka terveydentila tutkitaankin. Miksi näin? Haluttiinko terveydentilan tutkimisella viivyttää venäläisen isoäidin käännytyspäätöstä, jotta maahanmuuttoministeri Astrid Thors ja sisäministeriö kerkeäisivät lisätä isoäitipykälän ulkomaalaislakiin.

Jatkuvilla käännytyspäätöksien uhkailuilla aiheutetaan isoäideille ja heidän lähiomaisille ylimääräistä stressiä ja häiritään heidän turvallisuuden tunnettaan. Jatkuvassa pelossa ei ole terveellistä elää ja eikä se ole ihmisoikeudellisesti oikeudenmukaista. Haluaisinkin kysyä käännytyspäätöstä tehneiltä ja muilta ihmisiltä sitä, että pärjääkö venäläinen isoäiti yksin Venäjällä ilman hänen lähiomaistensa huolenpitoa. Voiko Venäjä tai Egypti taata samanlaiset elinolot isoäideille kuin Suomi? Ja voiko venäläinen ja egyptiläinen isoäiti matkustaa sukulaistensa luo vierailulle Suomeen ilman omaistensa apua ja sekä kuinka isoäidit elävät maassa, jossa he saavat vain pienen eläkkeen.

Isoäitien tulevaisuus on ollut uhattuna pitkään, mutta mitään ratkaisevaa ei ole saatu aikaan. Egyptiläinen isoäiti on vieläkin Suomessa, vaikka käännytystä on yritetty tehdä pitkän aikaa. Sama tilanne on myös venäläisellä isoäidillä. Hän on Suomessa vieläkin, vaikka häntäkin on uhattu jo kauemman aikaa. Miksi suomalaiset viranomaiset haluavat käännyttää kaksi vanhaa isoäitiä pois Suomesta, vaikka meillä on muutenkin ongelmia maahanmuuttajien kanssa ja maahanmuuttopolitiikassa. Ongelmia on esimerkiksi siinä, että vastaanottokeskuksissa asuu monia maahanmuuttajia useita kuukausia vailla oleskelulupaa, suomenkielen koulutusta ja työtä.

Miten kahdesta isoäidistä on haittaa Suomen valtiolle, vaikka heidän sukulaisensa maksaa isoäitien elinkustannukset? Kyllähän valtio maksaa maahanmuuttajien elinkustannukset, vaikka heillä ei olisikaan vielä virallista oleskelulupaa Suomeen. Minun mielestäni raha ja elinkustannuksien hoito ei saa olla syy siihen, miksi isoäidit käännytetään. Käännytyspäätöksiin pitäisi olla riittävät perusteet, vaikka lakia olisikin noudatettu kaikissa käännytysprosessin vaiheissa. Mitkä ovat sitten niitä inhimillisiä ja tarpeeksi perusteltuja syitä käännyttää isoäidit Suomesta?

Monet Suomen kansalaiset ovatkin huomauttaneet viranomaisia siitä, että isoäitien käännytys ei ole inhimillistä ja se ei ole oikein. Eihän me suomalaisetkaan voida lähettää omia rakkaita isoäitejämme kauemmas meistä paikkaan, jossa heidän elämänsä tulevaisuus, terveydenhoito ja kohtuulliset elinolot eivät ole tiedossa. Kaikki me olemme jonkun lapsia ja kaikilla meillä on tai on ollut isoäiti, joka on huolehtinut meistä, kun olemme sitä tarvinneet. On siis oikeus ja kohtuus, että me pidämme huolta isoäideistämme. Samalla Suomen viranomaiset voisivat huolehtia siitä, että nämä kaksi edellä mainittua isoäitiä saisivat asua Suomessa turvallisissa olosuhteissa lähellä omia perheitään ja rakkaita ihmisiään. Ei meidän kansalaisten ja viranomaisten kannata käyttää turhaa aikaa kahden isoäidin käännyttämiseen, kun voimme keskittyä olennaisimpiin ongelmiin, kuten ikääntyneiden ihmisten elämänhoitoon ja terveydenhoitoon sekä maahanmuuttajien asioihin. Onko isoäitien käännyttäminen oikeudenmukaista?

Marika Kemppainen
Lukiolainen, Kajaanin kaupungin nuorisovaltuutettu, Kainuun Vihreiden Nuorten ja Opiskelijoiden Ry:n hallituksen jäsen ja eduskuntavaaliehdokas
Kajaani

Ensi viikon vieraana (viikko 25) Paula Pohjanrinne

Fennovoiman uudelle uraanivoimalalle hakema lupa meni hallituksessa läpi, vaikka Vihreät ponnekkaasti vastustikin. Oppositio vaati äänekkäästi meitä vastuuseen asiasta, vaikka olimme ainoa hallituspuolue, joka ei voimalahankkeita olisi hyväksynyt. Ikävän jälkimaun tietysti jättää se, että olemme mukana hallituksessa, joka on romuttamassa kestävään kehitykseen ja hajasijoitettuun energiatuotantoon tähtäävät hankkeet. Ei siinä risupaketit paljon paina, kun teollisuuden pääomat sijoitetaan auringonlaskun teknologiaan ja täysin ulkomaiseen tekniikkaan. Ei uraanivoimalla tuotettu sähkö ole yhtään sen kotimaisempaa kuin öljyllä, maakaasulla tai kivihiilellä tuotettukaan. Ainoa aidosti kotimainen uraanivoimassa on käytetty polttoaine ja muu ydinjäte! Se jää meidän ja tulevien sukupolvien riesaksi käytännössä ikiajoiksi.

Eduskunnalla on vielä mahdollisuus laittaa stoppi näille järjettömille hankkeille, mutta kuinka aivopestyjä ovat suurten puolueiden kansanedustajat ja miten hyvin puoluekoneisto on valjastettu niin suomalaisten kuin ulkomaistenkin suuryhtiöiden lobbaamille hankkeille? Paljonko energiajätti Eon aikoo sijoittaa Suomessa tuotettavaan, mutta Saksaan vietävään sähköntuotantoon ja kuinka suuri kiusaus on toimittaa saksalaista käytettyä polttoainetta Suomeen loppusijoitettavaksi, jos Posivan tutkima loppusijoitus suomalaiseen kallioperään todetaan riittävän turvalliseksi? On muistettava, että käytetyn polttoaineen loppusijoitusta ei ole ratkaistu vielä missään päin maailmaa.

Täällä Kainuussa puhuttaa myös Talvivaaran uraanin talteenottohanke, jonka kaivosyhtiö näkee lähinnä teknis-kemiallisena haasteena. Ei sanaakaan mistään riskeistä tai edes sivulauseena mainintaa mitä kaikkea uraanista on saatu aikaan ja mistä koko uraaniin perustuva sähköntuotanto sai alkunsa. He vain tuottavat raaka-ainetta ja sitten muut päättävät mitä siitä valmistetaan. Moraalin puute tietysti on hyve suuryhtiölle, jonka ainoa tehtävä on tuottaa omistajille taloudellista hyötyä. Mutta onko moraalin puute hyväksi ihmiskunnalle ja tuleville sukupolville? Tuskin.

Muutenkin alkaa näyttää siltä, että pohjoiset alueet on tarkoitus valjastaa täysin energia- ja raaka-ainereservaatiksi tuottamaan hinnalla millä hyvänsä raaka-ainetta paitsi kotimaiselle myös ulkomaiselle teollisuudelle. Teollisuuden kannalta tässä on se hyvä puoli, että harvaan asutulla alueella on helppo tehdä lähes mitä huvittaa eikä kukaan huomaa mitään. Onhan lait, säännöt ja direktiivit, mutta kuinka on valvonnan laita? Into, jolla täkäläiset kuntapäättäjät ovat näitä hankkeita vastaanottamassa, osoittaa mielestäni selkeästi sen, että muuttotappioalueella ja kuihtuvien palvelujen kurimuksessa tartutaan jokaiseen ojennettuun oljenkorteen. Ei niillä maakuntaa pelasteta eikä maailmaa paranneta, mutta selvitään ehkä kuitenkin yli tämän vaalikauden.

Ympäristötietoisten ja luonnonsuojelijoiden tehtäväksi on pitkälti jäänyt ”huutavan ääni korvessa” -osa ja jatkuvan valitusruljanssin pyörittäminen. Mikäli hallinto, kansanedustuslaitoksemme ja alueen passiiviväestön hiljainen hyväksyntä yhä edelleen hyväksyy kaiken mahdollisen muutaman veroeuron takia, niin maakuntamme ja koko pohjoisen Suomen kurjistuminen jatkuu ja kiihtyy tästäkin. Puhtauden, luonnonläheisyyden ja ekologisen elämäntavan markkinointi ei jatkossa voi onnistua, jos toisessa vaakakupissa on kiihtyvä luonnonvarojen ryöstö, uraanikaivostoiminta ja kansainvälisille vientimarkkinoille tähtäävä, kestämätön voimalaitosteollisuus!

Nyt on viimeistään aika tehdä suunnanmuutos, ryhtyä toimiin myös käytännössä – ei vain ajatusten tasolla ja muuttaa yhteiskuntamme aidosti ympäristöä ja luonnonvaroja kunnioittavaksi. Toinen vaihtoehto on jatkaa järjetöntä kasvun politiikkaa ja tuhota tulevilta sukupolvilta mahdollisuus elää ja kehittää maailmaa paremmaksi paikaksi.

Valinnan paikka on meillä kaikilla, minkä vaihtoehdon puolesta olet itse valmis toimimaan?

Johan Heino
matkailuyrittäjä, toimitusjohtaja, eduskuntavaaliehdokas
Puolanka

Ensi viikon vieraana (viikko 24) Marika Kemppainen

Vihreiden Turun puoluekokouksessa 22.–23.5.2010 pyöräiltiin, puhuttiin, tavattiin tuttuja ja päätettiin. Kokouksen varsinaisia päätösasioita olivat poliittinen ohjelman ja puolueen uusien sääntöjen hyväksyminen sekä kokoukselle tulleiden aloitteiden käsittely. Itse en kuitenkaan pyöräillyt, mutta sitäkin enemmän puhuin, tapasin tuttuja ja osallistuin päätöksen tekoon.

Puoluekokouksen tärkein yksittäinen asia oli tietenkin Vihreiden poliittisen ohjelman hyväksyminen. Vihreä tehtävä 2010–2014 -poliittinen ohjelma linjaa Vihreää laatuyhteiskuntaa, joka on ekologinen työn ja hyvinvoinnin yhteiskunta, jossa ilmaston lämpeneminen on pysäytettävä ja luontoarvoista on pidettävä kiinni. Poliittisessa ohjelmassa linjataan selkeästi täydellisen syrjimättömyyden tavoite otsikolla ”Ketään ei saa syrjiä”. Lainaus poliittisen ohjelman tekstistä:

”Perheitä on kohdeltava yhdenvertaisesti. Yhteiskuntaa ja sen järjestelmiä rakennettaessa on lähdettävä siitä, että on muitakin perhemuotoja kuin vain normina pidetty ydinperhe. Samaa sukupuolta olevilla pareilla pitää olla mahdollisuus avioliittoon ja täydet adoptio-oikeudet. Suomeen tarvitaan sukupuolineutraali avioliittolaki. Samaa sukupuolta olevien avoliitot on saatettava tasa-arvoiseen asemaan eri sukupuolta olevien avoliittojen kanssa…”

Vihreät ovat siis linjanneet ja päättäneet suhtautumisestaan samaa sukupuolta olevien parien avioliitto- ja adoptio-oikeuksiin hyväksymällä poliittisen ohjelman. Kokous käsitteli myös kokoukselle esitetyt aloitteet. Aloitteista yksi käsitteli otsikkonsa mukaisesti ns. homoavioliittoja. Aloitteen kirjoittaja esitti muun muassa, että vihreiden tulisi luopua periaatteistaan, jotta joidenkin äänestäjien olisi helpompi kannattaa vihreitä jne. Kokous hylkäsi aloitteen yksimielisesti ja hyvä niin. Vihreillä periaatteet eivät ole kaupan. Vihreät tekevät politiikka, niin tässä kuin muissakin asioissa, periaatteistaan käsin.

Päätösten tekemisen lisäksi puoluekokouksen antina on myös verkostoituminen. Yhdessä oleminen ja yhteisistä asioista puhuminen lujittaa yhteenkuuluvuutta sekä vanhojen tuttujen, että uusien tuttavuuksien kanssa. Minulla oli Turun kokouksessa mahdollisuus tavata myös sukulaisia (Pirkanmaalla asuvaa veljeäni ja Etelä–Karjalassa asuvaa veljentytärtäni), sekä vanhoja opiskelukavereitani 80-luvun opiskeluvuosilta Jyväskylästä ja tietysti muita Oulun vaalipiirin vihreitä kokousedustajia. Tärkeintä oli tavata myös uusia ihmisiä ja keskustella heidän kanssaan. Yhdessä oleminen yhteisten asioiden äärellä on mukavaa, rentouttavaa ja se voimaannuttaa.

Marja Lähde
Oulun vaalipiirin Vihreät ry:n hallituksen jäsen

Ensi viikon vieraana (viikko 23) Johan Heino

Hyvä ruoka on intohimoni. Vapaapäivästä on mukava nauttia kokkaamalla pitkällä kaavalla ajan kanssa. Reissuun tai retkelle lähtiessä eväitä ei kärsi unohtaa! Nälkäisenä kiukuttaa, eikä voi keskittyä – lounastauko ystävän kanssa on työpäivän kohokohtia. Ruuasta puhuminen herättää aina suuria tunteita ja viime aikoina onkin kohistu kanannahkapullista ja elintarvikelakosta. Lisäksi jotkut ääripiipertäjät ovat kieltämässä koululaisparoilta kerran viikossa liharuuan.

Olen aika tuore kasvispainotteisesti syövä, tosin aiemminkaan en välttämättä kovin monena päivänä viikossa lihaa syönyt. Pari vuotta sitten uuden vuoden kunniaksi, ihan vain huvikseni, ajattelin kokeilla olla kuukauden ilman lihaa, ja sain suostuteltua myös avomieheni Oton mukaan tähän kieroon ihmiskokeeseen. Tai noh, oikeastaan käytännössä se johtui siitä, että on yksinkertaisesti helpompi kokata ruokaa samalla molemmille. Kuukausi sujui yllättävän kivuttomasti, tosin ensimmäisillä kauppareissuilla oli hieman normaalia enemmän miettimistä, mutta kuin huomaamatta kokeilun kesto venyi yhä pidempään. Jossain vaiheessa vain huomattiin, että eipä sitä lihaa oikeastaan osaa kaivatakaan – muille ihmisille tämä omituinen valintamme näytti tuottavan enemmänkin päänvaivaa. Kalaa tulee silloin tällöin syötyä, ja sekin pyritään hankkimaan läheltä, tai vielä parempi, itse ongittuna.

Vieläkin kuulen ruokavaliostani ihmetteleviä kommentteja ja naljailua, mutta minulle se on jo aivan luonnollinen valinta enkä tunne jääväni mistään paitsi. Olen oppinut kokkaamaan uudella tavalla ja tutustunut aivan uuteen makumaailmaan. En kuitenkaan ole keneltäkään kieltämässä lihansyöntiä, enkä loukkaannu jos ruokaseuralaiseni tilaa mehevän pihvin. Eikä mikään kyllä estä minuakaan pihvillä herkuttelemasta, jos haluan. Ennemmin toivoisin, että ihmiset yleensä miettisivät sitä, onko lihaa välttämätöntä syödä joka aterialla tai edes joka päivä. Lihan tuotanto ja kulutus kasvaa jatkuvasti, eikä se suinkaan näytä lisäävän väestömme hyvinvointia. Jos kaikki ihmiset planeetallamme kokevat oikeudekseen saada lihaa ravinnokseen joka päivä, tilanne on ilmiselvästi kestämätön. Kyseessä ei kuitenkaan ole yksiselitteisestä valinnasta olla lihansyöjä tai kasvissyöjä. Siinä välillä on monenlaisia eri sävyjä ja jokainen pieneltäkin tuntuva valinta on tärkeä. Ilmastonäkökannan lisäksi minulle on tärkeää myös eettinen näkökulma: voisin syödä silloin tällöin lihaa, jos tietäisin varmasti, että olento josta se on lähtöisin, on elänyt hyvän elämän ilman kärsimystä.

Kanannahkapullista voin vielä todeta, että minusta on mahtavaa että eläimestä ei haaskata mitään osia. Päätänkin tämän kirjotukseni haasteeseen kaikille teille blogin lukijoille: olisiko kesä hyvä ajankohta hieman hullutella ja tilata kerrankin ravintolassa pihvin sijasta se kasvisvaihtoehto tai korvata grillaillessa kansallisvihanneksemme makkara rohkeasti kasvimaan antimilla!

Salla Kangas
Oulu
Ensi viikon vieraana (viikko 22) Marja Lähde

On mielenkiintoista ja hieman eriskummallista, että monet sellaiset tärkeät asiat ja luontoarvot, joiden säilyttämistä me vihreät olemme yhtenä rintamana ajamassa, sijaitsevat sellaisilla alueilla maassamme, jossa aktiivisten vihreiden toimijoiden määrä on harvalukuinen. Tällaisista esimerkkeinä voisivat toimia ydinvoimahankkeet Simossa ja Pyhäjoella, Pallastunturin hotellihanke, Kollajan ja Vuotoksen altaista puhumattakaan. Usein näillä alueilla aktiivisia toimijoita on vain muutamia ja olenkin erityisen huolissani heidän jaksamisestaan – vaikkakin äärimmäisen kiitollinen heidän tekemästään työstä.

On hienoa, että vihreillä on vahva ja edelleen kasvava valtakunnallinen kannatus. Kuitenkin kannatuksen keskittyminen Etelä-Suomeen ja suuriin kaupunkeihin on siinä mielessä ongelmallista, että meille erityisen tärkeät ympäristökysymykset painottuvat “ruuhka-Suomen“ ulkopuolelle. Vaarana on, että tieto etenkin pohjoisen Suomen pienten paikkakuntien erityiskysymyksistä ei välttämättä valu sinne missä päätökset tehdään. Täytyy tosin myöntää, että en minäkään ole täysin perillä esimerkiksi Sipoon asioista.

Tämän johdannon perusteella on helppo tulla siihen päätelmään, että vahva paikallisjärjestöjen ja toimijoiden verkko on tae siitä, että tärkeät asiat ympäri Suomen tulevat huomioiduksi päätöksenteossa. Sen lisäksi, että yhdistyksissä toimiessa saa arvokasta vertaistukea ja aatteellisesti samanhenkistä seuraa, on rekisteröidyn yhdistyksen helpompaa hakea myös rahallista tukea toimintaansa esimerkiksi kunnalta ja vihreältä sivistysliitolta (ViSiLi). Toisaalta, kuten Janne Hakkarainen pari viikkoa aikaisemmin viikon vieraana kirjoitti, me vihreät olemme oppineet vaikuttamaan pienillä budjeteilla suuriin asioihin. Tämä on taito, josta meillä on hyvä pitää kiinni.

Nyt kun eduskuntavaaleihin on aikaa alle vuosi, on syytä aktivoitua myös pienemmillä paikkakunnilla, jossa meillä on potentiaalia varsin helpostikin moninkertaistaa kannatuksemme. Tämä työ kantaa hedelmää myös seuraavissa kunnallisvaaleissa, joissa meillä on mahdollista saada vihreää edustusta nykyistä useampiin kunnanvaltuustoihin vaalipiirimme alueella. Suurissa kaupungeissa suhteellinen kannatuksen kasvattaminen onkin jo huomattavasti haastavampaa. Itse jalkaudun erittäin mielelläni Oulun lähialuetta kauemmaksikin ja olen valmis auttamaan paikallisyhdistysten perustamisessa tai toiminnan uudelleen herättelemisessä.

Otto Simola
Vihreä yhdistysaktiivi ja eduskuntavaaliehdokas

Ensi viikon vieraana (viikko 21) Salla Kangas

Kympin tyttö on taas noussut julkisuuteen, nytkin pahana miesten syrjäyttäjänä. Tämänkertaisessa kohussa hyvin menestyvät nuoret naiset uhkaavat varastaa pojilta heidän huonoilla kouluarvosanoilla ansaitsemansa ammattikoulupaikat. Edes pääsykokeiden tarkoitushakuinen käyttöönotto ei hidasta kympin tytön väsymätöntä taistelua miesten kaikin tavoin mahdollisimman kurjan elämän puolesta.

Miehet ovat aliedustettuina korkeakouluissa, lukioissa, Vihreissä ja nyt näköjään ammattikouluissakin. Ainoat jäljelle jäävät alat pojille ovatkin putkimies ja toimeton kaupungilla notkuja. Onko miehuuden tulevaisuus siis putkenrassaajaraukassa, joka tarvitsee kaikissa tekemisissään kompensaatiota ja tukea yhteiskunnalta päästäkseen tasa-arvoiseen asemaan mahtavien naisten kanssa?

Vastatakseni omaan kysymykseeni: ei ole. Jatkossakin toimettomat miehet voidaan aina loppusijoittaa heille ominaiseen rooliin – johtoportaaseen. Siellä he keksivät kyllä itselleen tekemistä, pieksevät vaimojaan ja rakentelevat ydinvoimaloita. Aika velikultia.

*****

Kympin tyttö osoittaa, että koulujärjestelmämme on toivottoman vanhanaikainen. Yhteiskunnallista menestystä mitattaessa voidaan huomata, että kympin tyttö on oikeastaan ehkä kasi miinuksen arvoinen, kun seiskan pojat saattavat napata ysin tai ehkä paremmankin. Sen sijaan että peruskoulu ja toinen aste pyrkisivät purkamaan sukupuolen mukaan hajautuvaa omien kykyjen fokusointia ne vahvistavat sitä. Tästä seuraa menestyksenkin jakautuminen kahtia: naiset pärjäävät kouluissa, miehet elämässä.

Kilpailuyhteiskunta vaatii kilpailuhenkeä, toisten tönimistä ojaan ja sääntöjen kyseenalaistamista. Miksi näitä asioita opetetaan vain pojille? Miksi koulujärjestelmä palkitsee sovinnaisuudesta, yhteispelistä ja ahkeruudesta kun yhteiskunnassa pärjäävät itsekkäät kusipäät?

Yhteiskunta ei ole muuttumassa ainakaan helpompaan tai vaatimattomampaan suuntaan, siitä pitävät kykypuolueet huolen. Kaikkien ihmisten yhdenvertaisuuden vuoksi olisikin tarpeen antaa kaikkien sielujen sisäisten narsissikukkien kukkia.

Konsta Happonen
Kirjoittaja on sukupuolensa edustajien puolesta häpeävä profeministimies Oulun vihreistä nuorista

Ensi viikon vieraana (viikko 20) Otto Simola

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry saa vuosittain verrattain vähän avustusta opetusministeriöltä suhteessa muihin valtakunnallisiin poliittisiin nuorisojärjestöihin. Oulun vihreät nuoret ry sai tänä vuonna vähiten Oulun kaupungin vuosiavustusta kaikista avustusta hakeneista oululaisista poliittisista nuorisojärjestöistä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry tai Oulun vihreät nuoret ry olisivat merkityksettömiä järjestöjä. Se tarkoittaa sitä, että avustusten jakoperusteissa on hiomisen varaa. Pienellä budjetilla toimiminen on kuitenkin sellainen haaste, joka parhaimmillaan terävöittää toimintaamme. Vaalirahoituskohun pitkittyessä saattaa usein tuntua siltä, että politiikassa vain rahalla saa muutosta aikaan. Onneksi näin ei ole.

Oulun vihreillä nuorilla on paljon aktiivisia ihmisiä erilaisilla päätöksenteon areenoilla. Toimijoitamme löytyy valtuustoryhmästä, lauta-, johto- ja toimikunnista, ylioppilaskunnan edustajistosta ja ties mistä. Toimintamme laajenee vuosi vuodelta.

Mielipidekirjoituksiamme julkaistaan paljon alueen eri lehdissä, ja olemme esittäneet ajatuksiamme myös muissa medioissa. Järjestöllämme on ajankohtaiset verkkosivut, joille päivitetään säännöllisesti uutisista ja erilaisista poliittisista teemoista.

Köyhyys on oikeastaan rikkautemme. Joudumme miettimään tarkasti, mitä teemme ja miten teemme. Emme tee politiikkaa isolla rahalla, mikä tietysti olisi helpompaa. Onkin mielenkiintoista seurata, kuinka muut puolueet lanseeraavat kalliita kampanjoita, joissa korostetaan, kuinka vihreä kyseinen puolue on.

Köyhyys on myös yhteishenkemme perusta. Emme kokoonnu keskenämme nauttiaksemme hienoista puitteista tai maksuttomista virvokkeista – vihreän politiikan lisäksi kokoonnumme nauttiaksemme toistemme seurasta. Seurasta, johon otamme mielellämme mukaan uusia ihmisiä.

Janne Hakkarainen
Oulun vihreiden nuorten puheenjohtaja, eduskuntavaaliehdokas

Ensi viikon vieraana (viikkoa 19) Konsta Happonen

On sinänsä luontevaa, että hallituksen taustalla olevien suurten puolueiden ideologiset perusviritykset pyritään ujuttamaan sen poliittisiin ratkaisuihin. Jo historian tutkimusta helpottamaan ideologia pitäisi voida helposti tunnistaa hallituksen julkikuvasta, ilmiasusta.

Vanhuksista huutokaupattuja syytinkiukkoja ja -mummoja, se on kepun politiikan kovaa ideologista ydintä. Seniorikansalaiset irti sukulaissiteistään ja näin taloudellista toimeliaisuutta syvän maaseudun ihmisille. Kolikolla on kaksi puolta, kruuna ja klaava, näin tässäkin asetelmassa.

Kokoomus taas haluaa yksityistää ihan kaiken, näin myös sairaanhoidon. Vaihtoehtoisten järjestelmien maalina pitäisi olla aina tämä sama. Vaikka tämän tavoitteen hyväksi tehdään aktiivisesti työtä, kaikki ei mene aina piirustusten mukaan, ei edes valmiiksi yksityisen, säätiöpohjaisen laitoksen kanssa.

Kun huseerauksen koordinaatio ei toimikaan, niin yksityiset sairaanhoitolaitokset ajautuvat konkurssiin mm. toimeksiantojen niukkuuden takia. Näin kävi vastikään näyttävästi Heinolan reumasairaalalle, lukuisten havaintojen mukaan parhaalle alansa toimintayksikölle, jota piti yllä säätiö.

Poliitikoille tapaus ”Heinolan reumasairaala” on painajainen. Kun ei ole lääkäri, niin ei ole lääkäri, eikä lääkäriä pidä näytellä. Sairaanhoitopiirit lopettivat tilaukset olematta itse kykeneväisiä vastaamaan hoitopaikkansa menettäneistä potilaista. Vastuu vastuunsa unohtamisesta sysättiin ministeriölle, jolta näköjään puuttuivat käyttökelpoiset lailliset edellytykset vastata tarpeeseen.

Rivikansanedustajan näkökulmasta asia tuntui vielä pahemmalta. Toiseen korvaan kuiskuteltiin kokoomuksen taholta, että hoitokäytännöt ovat muuttuneet, eikä Heinolan sairaalaa enää todellakaan tarvita. Toiseen korvaan tuli viestiä, ettei asianlaita ole näin. Lukuisiin yhteydenottoihin olisi pitänyt voida vastata asiallisesti, mutta asialliset, pitävät argumentit olivat siis hakusessa. Suorastaan pirullista!

Nyt ministeriö julistaa, että reumapotilaita ei jätetä heitteille ja että yksityisen puolen sairaanhoidon konkursseihin pitää varautua. Pitäisikö siis tunnustaa reilusti, että pieleen meni tämäkin ideologinen hankekokonaisuus. ”Fantastinen” osoittautui tässäkin fantasiaksi.

Suoraan sanoen koetun kaltaiselle markkinataloudelle ei ole humanitäärisesti toimivaa mallia, Yhdysvalloissakin jouduttiin kurssia reivaamaan reippaasti yhteiskuntavastuun suuntaan.

Erkki Pulliainen

Ensi viikon vieraana (viikko 18) Janne Hakkarainen

Kiitos Satu ja kaikki Osvinan ihanat naiset, että olen saanut olla mukana teidän kokouksissa. Siinä on sekin hyvä puoli, että aina on päässyt naisen viereen (tai väliin) istumaan, näin poikamiehen näkövinkkelistä katsottuna. Terveisiä vaan kaikille.

Yhteistyötä on aina hyvä tehdä, oli kysymys järjestettävistä retkistä, tapahtumista tai puolueitten välisestä yhteistyöstä. Kuntarajojen poistuessa ympäri Suomen, yhteistyön rajat vain laajenee.

Nyt kun eletään vaikeita ja niukkuuden aikoja, työttömyyden yhä lisääntyessä, on syytä miettiä miten mahdollisimman monelle työttömälle saadaan töitä, (mikä ei olekaan helppo homma, mutta talkoissa ollaan mukana).

Lähiöt ovat myös saaneet huomiota viime aikoina Oulussa Rajakylä/Toppilan alueella. Ja kun sattumalta asun itsekin lähiössä, voisin valottaa sen hyviä puolia asukkaan näkökulmasta ja asukasyhdistyksessä toimijana näen arjen hyvät puolet (arjesta alkaa hyvä olo) ja taas toisaalta huonot puolet joskus vähän liiankin läheltä.

Palvelujen ollessa lähellä on lähiöissä asuvien helppoa ja turvallista käydä päivittäisillä asioilla kaupassa, kirjastossa, terveyskeskuksessa ym. sekä lasten kouluissa, eikä tarvitse mennä toiselle puolelle kaupunkia eli vihreittenkin näkökulmasta katsottuna hyvä asia, kun pärjää ilman autoa.

Työpaikatkin voivat olla lähellä, jos kysyntä ja tarjonta sopivasti kohtaavat eli alueen eri yritysten palveluksessa. Valtion/kaupungin tuella saadaan työpaikkoja luotua mm. asukastupien kautta kotipalvelun ym. lisääntyessä, mutta de minimis-säännöt ym. rajoitteet voidaan silloin unohtaa.

Hoivakodin valmistuttua Rajakylään, (työtä ja työpaikkoja/kotipalvelua lisää?) terveyskeskusta ei missään tapauksessa saa lakkauttaa, päättäjien on sallittua käyttää, myös maalaisjärkeä päätöksissään.

Nuorten ja setelinuorten työpaikkoja on myös pystyttävä luomaan lisää, ettei syrjääntyneitten/ongelmanuorten määrä lisäänny entisestään, eikä ns. väliinputoajia eli 17-vuotiaita saa unohtaa. Vastuu on myös heistä otettava, sillä he ovat tulevia päätöksentekijöitä.

Turvallisuutta voidaan lisätä huolehtimalla naapureista, tutuista, vanhuksista, nuorista ym. pienellä tarkkaavaisuudella, että kaikki on ok ja heitä voi huomioida myös pienellä tervehdyksellä ja vaikka vaihtamalla muutaman sanasen sen hetken kuulumisista.

Liikenneturvallisuus myös lisääntyy kun koulut, kaupat, terveyskeskukset ym. ovat lähellä, eikä tarvitse kävellä/pyöräillä kovin kauas.

Lopuksi vielä; ”lähellä on myös hyvä olla, kun se on ihminen josta välittää”.

Nämä samat asiat sopivat joka puolella Suomea lähiöihin, kunhan yhteistyöhalua löytyy kaikilta. Tästä onkin luontevaa ja hyvä jatkaa globaalisti ja valtakunnallisella tasolla, (vaikka ongelmat saattavatkin monesti olla paikallisia) tai paikallisesti ja antaa viestikapula työllisyystoimikunnan pj. Erkki Pulliaiselle.

Oikein hyvää kevään jatkoa ja kesän alkua kaikille sekä menestystä Vihreitten eduskuntavaaliehdokkaille! Tapaamme ainakin Osvinan ihanien naisten kanssa kasvitieteellisessä puutarhassa 9.6. Tervetuloa vaan kaikki mukaan, siitä se kesä alkaa.

Markku Hahto
puheenjohtaja
Oulun Vihreät – OVI ry
p. 045-6739 815

Ensi viikon vieraana (viikko 17) Erkki Pulliainen